Katsaus Islingtonin fringe- ja teatteribaarien maailmaan

Islington on aina ollut teatterimainen viihdealue, vaikka turistit ja jopa monet lontoolaiset eivät arvostaneet sitä ennen kuin se koki elvytyksen 1970-luvulla. Olemme melko kaukana 'West Endistä' täällä Islingtonissa, mutta sen dramaattiset meriittit ovat korkeinta luokkaa. Shakespearen 'Teatteri' Shoreditchissa on itse asiassa ensimmäinen dokumentoitu dramaattinen teatteri Lontoossa, joka myöhemmin kuljetettiin joen yli Southwarkiin, jotta se voitaisiin keksiä uudelleen Globe-teatteriksi, jotta vältettäisiin viihdealan korkeaa verokantaa. Joten teatterijuuret ulottuvat syvälle ja totta täällä. Pohjois-Lontoo ylläpitää erittäin kokeilevaa fringe-teatterikierrosta, ja kaikki alkoi Lontoon elämän peruselementistä, pubista.

Jo satojen draamojen koti, jotka kaadettiin tuhansiin olutpantoihin, Upper Streetin varrella sijaitsevat pubit olivat täydellinen paikka perustaa aluetta aloittavalle teollisuudelle, edullisesti ja nopeasti. Välttääkseen Westminsterin määräämiä suuria veroja, teatteri voitiin siirtää I-beamilla ja kaikilla seiniinsä Southbankin halpaan alueeseen, tai näyttelijät voisivat perustaa toimintansa pubissa, joka ilmiselvästi oli ensin ja ennen kaikkea juottolo, ei esityspaikka.

Trendin asettaminen, painotus juomisessa oli yleensä suurempi, mikä tukisi yrityksen toimintaa paremmin kuin näytökset, sillä näytteleminen pysyi kirkon ja valtion halveksimana ympäripyöreänä toiminta. Keskiajan jälkeen juonet olivat maallisia tai kokeilivat pakanallisia ja muinaista uskoa, ja olivat siksi syvästi alituisia. Silti historialliset näytelmät, jotka kuvaavat muinaisten aikojen eeppisiä taisteluja ja kuninkaiden ylimielisyyttä, olivat kysyttyjä tuomioistuimissa. Islingtonin pubit puhuivat helpommin ymmärrettävää dramaattista kieltä.

Islington Upper Streetillä oli viisikymmentä pubia 17^sata vuosisadalla, äänekäs työväenluokan viihde- ja yöelämän alue, joka oli tarkoituksiltaan samanlainen (joskin ei aivan asiakaskunnaltaan) kuin nykyaikainen Upper Street. Kun majatalot avasivat ovensa näyttelijöille, se auttoi vakiinnuttaa heidät ja rakentaa teatterialuetta, missä se oli aikaisemmin ollut vain juurittomien matkustajien ammatti. Majataloilla oli jo täydellinen näyttämötila; tasaisia avoimia sisäpihoja ympäröivillä gallerioilla. Nämä galleriat olivat jo täynnä innokkaita ja, sanotaanko niin, 'herkkiä' juojia. Näytelmien oli oltava lyhyitä ja helposti esitettävissä, paljon koomista symboliikkaa houkutellakseen yleisön huomion. Ne olivat usein peräisin tavallisista myyttisistä juonista antiikista, englanniksi muokattuja ja lavalle sovitettuja ilman lavastusta tai valaistusta. Naisten näyttelijöitä ei ollut lainkaan, naisosat esittivät nuoret pojat drag-asuissa.

Pienen näyttämön rajoitukset säilyvät modernissa teatteripubissa, vaikka tämä intiimiys nähdään useammin hyödyntämisen etuna kuin esteenä, ja tietysti naisten sallitaan esiintyä. Islingtonin musiikkihalleista tuli muotia 19^sata vuosisadalla, ja ne nauttivat voimakkaasta ja läheisestä yhteydestä esityksiin, mutta aikaisimmista ja arvostetuimmista oli Saddlers Wells, joka on sijainnut samalla paikalla Clerkenwellissä vuodesta 1683. Saddlers oli ilmeisesti luostarin lähde luonnolliselle parantavalle vedelle, mutta se isännöi myös runsaasti musiikkiesityksiä ja tanssia, jotka olivat todellinen vetovoima hyvin toimeentulevalle asiakaskunnalle. Nykyisin viidennessä inkarnaatiossaan Saddlers Wells on nyt demokraattinen balettitalo massa, ei eliitille. Sen hanavesi on tuskin parantavaa tekijää, kuitenkin.

Jos katsot Jack Willsin ja Starbucksien ohi, tämän päivän Islington on vilkas samanlaisen teatterihengen kanssa kuin menneinä vuosina. Tämä on teatteria paikallisena asiana uusilla ja jännittävillä nimillä, joilla on koko läsnäolo näyttämöllä, joka aloitti koko kohtauksen. Tässä on tarkempi katsaus kahteen N1:n ikonisimpiin toimipaikkaan.

Kuningas Pää, Upper Street

Barbara Windsor voi ja on nähty tekevän kärrynpyöriä historiallisessa teatterissa Kuningas Pää pubissa Upper Streetillä. Liity hänet juomaan baarissa ja sitten siirry näyttämölle ja pieneen 115-paikkaiseen auditorioon ja asettaudu Kuningas Pään Teatterin täyteen ja monimuotoiseen esitysohjelmaan. Voit nähdä joitakin boutique-teatteripub opera-, tai kiertävän koomikon tai kaksi suurimman osan viikosta. Se on hyvin vakiintunut kiitos kuninkaallisten pätevyyksiensä (väitetysti Henrik VIII:n suosituin paikka pysähtyä mehuun matkalla nähdä hänen rakastajattarensa) ja sen hämmästyttävän iän; tässä paikassa on ollut pubi viisien sadan vuoden ajan, vaikka näyttämö on toiminut vuodesta 1970. Nykyisen asussaan se nauttii paljon tukea ja kiitosta brittiläiseltä näyttämö-glitteriltä, monet, joista saivat ensimmäiset esityksensä täällä, mukaan lukien Alan Rickman, Richard E. Grant ja Victoria Wood.

Tämä vuosi päättyi OperaUpClose, täysimääräisesti hyödyntämässä intiimiä näyttämöä välittääkseen oopperalaulannan koko voiman.

Almeida, Almeida Street

Almeida on mittapiste jokaiselle Lontoon näyttelijäuralle, ja usein se houkuttelee suurempia nimiä kuin sen pieni näyttämö antaisi ymmärtää. Tämä 325-paikkainen teatteri on viime vuosina käynyt läpi miljoonaluokan remontin, jotta sen ulkopuoli ja baarialue saataisiin viehättävän näköisiksi, mutta tärkeämpää on ylläpitää sen korkealaatuista tuotantoa, joka on synonyymi sen nimeen näyttelijäpiireissä.

Intiimi tila on kiehtova ja fourth wall on ehdottomasti matala täällä, sillä näyttelijät näyttävät nauttivan tästä yksinkertaisesta ja minimalistisesta tilasta. Tämä on englantilainen draama puhtaimmillaan, karsittuna pois West Endin ylimääräisestä loistosta.

Tällä kaudella näemme karun keittiö-sinkku-dramaturgin Neil LaButen tuovan kolmannen näytelmänsä Almeidaan, joka syventyy suhteiden ytimeen ja huolia ulkonäöstämme Syy olla kaunis.

Joten, kun nautiskelet oluttasi yhdessä näistä hienoista toimipaikoista, tiedä että juot osaa raskasta Lontoon teatterihistoriaa. Laudat on kuljettu joidenkin arvostettujen seurassa, mutta intiimimpi yhteys löytyy olutlasistasi, jota saattoi olla jopa Babs itse käyttänyt.